TAITEILIJASEURA ESITTELYSSÄ: RIIHIMÄEN KUVATAITEILIJAT RY
Vuonna 1956 perustettu Riihimäen Kuvataiteilijat ry kokoaa Riihimäen ja Riihimäen lähiympäristön kuvataiteilijat toimimaan yhdessä ja verkostoitumaan. Toiminnallaan Riihimäen Kuvataiteilijat pyrkii kasvattamaan kuvataiteen näkyvyyttä paikkakunnallaan.
Riihimäen Kuvataiteilijat on paitsi Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsen, myös Uudenmaan Kuvataidejärjestöt ry:n jäsen. Yhdistyksellä oli vuoden 2022 alussa jäseninään 117 taiteilijaa ja taiteen harrastajaa.
Riihimäen Kuvataiteilijoiden järjestämät näyttelyt, kurssit ja muut kuvataiteen tapahtumat yhdistävät taiteentekijöitä ja kulttuurinnälkäistä yleisöä. Jäsentaiteilijoiden teoksia esitellään vuosittaisissa näyttelyissä Riihimäen kaupunginkirjastossa.
Yhdistys ylläpitää Riihimäen rautatieaseman kupeessa Matkakeskuksessa sijaitsevaa Galleria Tärinää, jossa on valoisaa näyttelytilaa yli 500 neliömetriä. Säännöllisiksi tapahtumiksi ovat vakiintuneet galleriassa vuosittain järjestettävät joulumyyntinäyttelyt ja Taiteiden yön tapahtumat. Pandemia-ajasta huolimatta vuonna 2019 Taiteiden yönä Galleria Tärinässä vieraili kahden päivän aikana yli 300 kävijää tutustumassa gallerian näyttelyohjelmistoon, seuraamassa taidetekniikoiden esittelytilaisuuksia, kuulemassa livemusiikkia ja runonlausuntaa sekä osallistumassa taidetyöpajoihin.
Vuoden 2022 alkajaisiksi Galleria Tärinä sai kasvojenkohotuksen, kun yhdistyksen talkoolaiset maalasivat, remontoivat ja järjestelivät galleriatilan uusimpaan muotoonsa. Samalla vanhaa ripustusjärjestelmää modernisoitiin ripustuskiskoin. Myös yhdistyksen verkkosivuja on vastikään uudistettu ja sivuille on lisätty mm. verkkogalleria jäsentaiteilijoiden töiden esittelemiseksi.
RIIHIMÄEN KUVATAITEILIJAT RY
Jäsenmäärä: 117 (2022)
Perustamisvuosi: 1956
Galleria Tärinä
Eteläinen Asemakatu 2, 11130 Riihimäki
Taiteilijaseura esittelyssä -sarja esittelee Suomen Kuvataidejärjestöjen Liittoon kuuluvia taiteilijayhteisöjä. Liittoon kuuluu kymmeniä vuosia toimineita, asemansa vakiinnuttaneita vahvoja taiteilijaseuroja, mutta myös iältään nuorempia yhteisöjä, joiden merkitys alan aktiivisina ja kriittisinä uudistajina on suuri. Kuvataiteilijayhteisöjen toiminta alueillaan on merkittävää paikallisen kultttuurielämän elinvoimaisuuden ja jatkuvuuden takaajina. Tutustu muihin juttusarjan osiin täällä.