LAUSUNTOMME KULTTUURIVIRASTO-UUDISTUKSESTA
Hallituksen lakiluonnos Taiteen edistämiskeskuksen ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin yhdistymisestä Kulttuurivirastoksi on lausuntokierroksella 31.1.2025 saakka. Liitto lausui lakiluonnoksesta seuraavasti:
Suomen kuvataidejärjestöjen liitto kannattaa päätösvalmistelun kehittämistä joustavammaksi ja tehokkaammaksi. Pidämme myös merkittävänä, että lain valmistelussa on kiinnitetty huomiota esteellisyysperiaatteisiin, jotta valintaprosessien toteuttaminen luottamusta herättävinä ja puolueettomina onnistuu tehokkaasti. Puolueettomuus on tärkeää niin taide- ja kulttuurineuvoston kuin asiantuntijapaneelien nimeämisissä.
On selvää, että alueellisen rakenteen poistuminen herättää huolta alueellisuuden toteutumisesta jatkossa. Liitto haluaa tuoda esiin useissa jäsenyhdistyksissä nousseen huolen alueellisuuden toteutumisesta, mutta painottaa myös laaja-alaisuutta taideneuvoston ja asiantuntijapaneelien nimeämisissä niin taiteen eri alojen kuin kulttuurisen moninaisuuden näkökulmista.
Kohdan 4 § Taide- ja kulttuurineuvoston nimeämisten osalta ehdotamme painotuksen lisäämistä alueellisuuteen niin, että opetus- ja kulttuuriministeriön tulee kiinnittää neuvoston valinnassa huomiota valtakunnallisesti kattavan edustuksen toteutumiseen, taiteen alojen laaja-alaisuuteen ja kulttuuriseen moninaisuuteen. Neuvoston jäsenmäärän nostaminen voisi osaltaan mahdollistaa valtakunnallisuuden ja moninaisuuden toteutumista päätöksenteossa.
Asiantuntijapaneelien nimeämisen osalta ehdotamme, että uudessa laissa tulee olla velvoite kuulla alueellisten apurahojen jakamisen osalta alueiden keskeisiä ammatillisia toimijoita. Paikalliset kulttuurijärjestöt tuntevat alueensa taiteen tekijät, jolloin heillä on asiantuntijuus ehdottaa paneeleihin edustajia omilta aloiltaan monipuolisesti. Myös paneelien nimeämisessä on tärkeää kiinnittää huomiota edustuksen monipuolisuuteen taiteen eri alojen ja kulttuurisen moninaisuuden näkökulmasta.
Lisäksi kannatamme Suomen taiteilijaseuran esitystä lisätä lakiehdotuksen kohtaan 4 § maininta vertaisarvioinnista. Tämä takaa rahoituksen jakaantumisen hankkeisiin, joilla on parhaat edellytykset toteutua ja kehittää Suomen taiteen kenttää niin valtakunnallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Vertaisarvioinnin periaate on ensiarvoisen tärkeä osa taiteen ja tieteen autonomiaa, joka turvaa niiden riippumattomuuden ja laadun.