Katri-Maria Huhtakallio

NÄKYMÄTÖN RAJA

1.-30.4.2023

Katri-Maria Huhtakallion teosten lähtökohtana ovat ihmisyys, tunteet ja arkiset kokemukset. Teokset rakentuvat intuitiivisesti tarkastelun ja tunnustelun kautta tunteen ja materiaalin ohjaamana. Hänen pääasiallinen materiaalinsa on keramiikka, johon toisinaan yhdistyy muita materiaaleja, kuten puuta, metallia tai tekstiiliä. Näkymätön raja -näyttelyyn on valikoitunut joukko melankolisempia teoksia, jotka käsittelevät pelkoa, surua, selviytymistä ja toivoa.

"Teokseni ovat henkilökohtaisia muistiinpanoja, kuin päiväkirjamerkintöjä tunteista, kokemuksista ja elämän hetkellisyydestä. Työskentelen hitaasti, useiden viikkojen, jopa kuukausien ajan yhden teoksen parissa, jotta aiheella on aikaa kehittyä ja syventyä. Aiheena ollut tunne muovautuu teoksen mukana yleensä kohti universaalimpaa ja monimuotoisempaa merkitystä."

Katri-Maria Huhtakallio (s. 1983 Helsinki) on Lohjalla asuva kuvanveistäjä ja keramiikkataiteilija. Huhtakallio on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2017. Hän on Helsingin taiteilijaseuran jäsen.

 

Teostiedot:

Korpin kutsu

2022
Käsinrakennettu lasitettu keramiikka, hiilletty raita, sellakka
48 x 41 x 21 cm

 

Soturi

2022
Käsinrakennettu puu-uunissa poltettu keramiikka, kultaus
35 x 21 x 20 cm

 

Kultareunus

2022
Käsinrakennettu keramiikka, kultaus
Kolme osaa: 25 x 36 x 9 cm ja 10 x 16 x 5 cm ja 20 x 18 x 6 cm

 

Varovasti nyt

2022
Käsinrakennettu lasitettu keramiikka
26 x 46 x 12 cm

Katri-Maria Huhtakallio: "Näkymätön raja"

Galleria SEINÄ on Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton ylläpitämä ikkunagalleria Helsingin keskustassa, Töölössä. Galleria sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn Mannerheimintien varrella, aivan joukkoliikenteen pysäkkien läheisyydessä. Galleria SEINÄ on avoinna kaupunkilaisille vuorokauden ympäri.

GALLERIA SEINÄ, MANNERHEIMINTIE 19 b, 00250 HELSINKI