Juho Sihvonen
GRAFIITTI
1.-30.6.2023
Juho Sihvosen piirroksissa ja veistoksissa toistuvat ihminen ja etenkin kasvot. Grafiitti -näyttelyssä on esillä piirroksia sarjasta ”Nimetön” sekä veistoksia. Teosten kasvot eivät ole muotokuvia perinteisessä mielessä, vaikka ne pohjaavat piirtämisen ja kuvanveiston traditioon. Sihvonen kokee teostensa olevan kuin muodon saaneita muistoja, joissa yhdistyy piirteitä hänestä itsestään, läheisistään ja tapaamistaan ihmisistä.
Juho Sihvonen (1989) on savonlinnalainen kuvataiteilija. Sihvonen työskentelee pääasiassa kuvanveiston ja piirtämisen parissa. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Lab-ammattikorkeakoulusta vuonna 2020. Sihvonen on Ars Nova ry:n, Etelä-Karjalan taiteilijaseuran ja Sarjakuvantekijät ry:n jäsen.
Galleria SEINÄ on Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton ylläpitämä ikkunagalleria Helsingin keskustassa, Töölössä. Galleria sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn Mannerheimintien varrella, aivan joukkoliikenteen pysäkkien läheisyydessä. Galleria SEINÄ on avoinna kaupunkilaisille vuorokauden ympäri.