VIELÄ EHDIT HAKEMAAN OPINTORYHMÄTUKEA KULUVALLE VUODELLE
Onko sinulla idea projektista, jonka haluaisit toteuttaa yhdessä muiden kanssa? Haluaisitteko kehittää yhdistyksenne toimintaa yhteisöllisesti? Kansalaisfoorumi myöntää taloudellista tukea yhdistysten opintoryhmätoimintaan. Opintoryhmätuki kuuluu Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenyhteisöille liiton jäsenyyden kautta.
Opintoryhmätukea vuodelle 2022 voivat vielä hakea ne yhdistykset, joille on myönnetty tänä vuonna tukea vain yhdelle opintoryhmälle tai jotka eivät ole hakeneet opintoryhmätukea lainkaan. Tuen suuruus on maksimissaan 500 euroa ja tukea saadakseen ryhmän on opiskeltava vähintään 30 opintotuntia. Ryhmän toiminnan tulee päättyä toimintavuoden aikana eli 31.12.2022 mennessä. Tukea haetaan 31.10.2022 mennessä Kansalaisfoorumin Skaftuki-verkkopalvelussa.
Yhdistys voi hakea taloudellista tukea opintoryhmän toimintaan, kun seuraavat edellytykset täyttyvät:
- Ryhmän työskentely on tavoitteellista, yhteisöllistä ja luonteeltaan toimintaa kehittävää.
- Ryhmäläiset oppivat uusia tietoja ja/tai taitoja.
- Ryhmä toimii yhdessä vähintään 30 opintotuntia (á 45 min).
- Ryhmässä on mukana vähintään viisi yli 15-vuotiasta henkilöä.
Lue tarkemmin opintoryhmän perustamisesta Kansalaisfoorumin verkkosivuilta (linkki). Skaftuki -palveluun rekisteröitymisestä löydät lisätietoa täältä (linkki).
Lisätietoa ja tiedustelut:
Koulutussuunnittelija Pekka Kinnunen, Kansalaisfoorumi
pekka.kinnunen@kansalaisfoorumi.fi